Erityisohjaaja (AMK), Nuorisokoti Mäntylinna Jyväskylä
Haemme erityisohjaajaa (AMK) toistaiseksi voimassa olevaan työhön nuorisokoti Mäntylinnaan Jyväskylään.
Tule osaksi ammattitaitoista työyhteisöä! Nuorisokoti Mäntylinna on lastensuojelun sijaishuollon vaativan laitoshoidon 6-paikkainen yksikkö 13–17-vuotiaille nuorille. Yksikkömme sijaitsee Kukkumäessä sairaala Novan välittömässä läheisyydessä ja todella hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Erityisohjaajana vastaat kokonaisvaltaisesti paljon intensiivistä tukea sekä ammatillista erityisosaamista vaativien asiakkaiden monialaisiin tarpeisiin ja haasteisiin. Mäntylinnan perusajatuksena on toteuttaa palvelut yhteen intregroituna nuoren edun mukaisesti. Jokaiselle nuorelle mahdollistetaan Mäntylinnan arkeen rakennettuna tarvittavat palvelut, kuten lyhytterapia ja nuorisopsykiatrin tapaamiset.
Mäntylinnassa työskentelee 12 hengen moniammatillinen tiimi - sinä olisit yksi heistä! Mäntylinnassa työskennellään pääsääntöisesti kolmessa vuorossa, mutta meillä on myös mahdollisuus sopia joustavasti työvuoroista. Työn aloitus on 2.3.2026 tai sopimuksen mukaan.
💎 Sinä olet meille tärkeä
Tarjoamme sinulle
hyvän perehdytyksen, koulutusta ja kannustavan tiimin tuen monipuolisiin tehtäviin
ilmaisen pysäköintimahdollisuuden Mäntylinnan läheisyydessä
mahdollisuuden lomien ja työaikojen joustavaan sopimiseen ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen
hyvät henkilöstöedut sisältäen mm. kokonaisvaltainen työterveyshuolto, kattava vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä hyvinvointi-, liikunta- ja kulttuuripassiedut (400 € vuodessa)
palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalialan työehtosopimusta. Erityisohjaajan palkkaluokka on G25E sekä huomioimme työkokemuksesi ja osaamisesi yksilöllisesti.
💡Olisitko sinä etsimämme uusi erityisohjaaja?
Odotamme sinulta
sosiaali- tai terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkintoa
kokemusta lastensuojelun sijaishuollossa työskentelystä
kokemusta vaativien asiakkaiden kanssa työskentelystä
arvostamme, jos sinulla on ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta
arvostamme, jos omaat kokemusta päihde- ja mielenterveystyöstä ja/tai psykiatrisesta hoitotyöstä
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastyössä vaadittava tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta
sinun tulee esittää rikosrekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta)
Kiinnostuitko? Meillä pääset mukaan loistavaan ja ammattitaitoiseen työyhteisöön. Lupaamme työnantajana ja kollegoina kuunnella sinua ja auttaa kehittymään.
Haethan pian! Hakuaikaa on 15.2. saakka 📣 Käsittelemme hakemuksia ja kutsumme haastatteluun jo hakuaikana, joten hae pian. Hakuaika päättyy, kun sopiva hakija on valittu. Liitäthän hakemukseesi myös CV:n (pdf- muodossa).
Lisätietoja tehtävästä saat Mäntylinnan yksikönjohtajalta Petri Oksaselta, p. 040 120 9815, petri.oksanen@pihlajalinna.fi. Lisätietoja voit myös halutessasi tiedustella myös viestillä whatsapin kautta.
Rekrytointia hoitaa rekrytointiasiantuntija Marjo Ruuskanen, marjo.ruuskanen@pihlajalinna.fi
- Osasto
- Sosiaalialan palvelut
- Rooli
- Ohjaaja
- Sijainnit
- Pihlajalinna Jyväskylä
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Pihlajalinna yrityksenä
Pihlajalinna on terveydenhuollon uudistaja, joka rakentaa vaikuttavia hoitopolkuja ja toimialan vetovoimaisinta yrityskulttuuria.
Asiakkaitamme ovat yksityishenkilöt, yritykset, vakuutusyhtiöt ja julkisyhteisöt, kuten hyvinvointialueet. Tuotamme muun muassa lääkärikeskus- ja sairaalapalveluita, työterveyden palveluita sekä asumis- ja hyvinvointipalveluita.
Yhteistyöllä rakennamme enemmän kuin kukaan yksin – Olisitko sinä uusin pihlajalinnalainen?